Niin. Kohta on tämä kolmen kuukauden työharjottelu pulkassa! Viimeset kolme viikkoa meneillään ja vähä ristiriitaisia fiiliksiä ilmassa. Toisaalta oon niin onnellinen että pääsen taas normaaliin elämään kiinni, mutta on kuitenkin haikea olo kun pitää sitten hyvästellä kaikki ihanat vanhukset ja työkaverit (Ja tietty Sheila ja pikkunoidat).. Onneksi tämä teknologian kehitys on niin huimaa, että WhatsAppilla pystyy pitämään yhteyttä tänne Saksaankin vaikkapa joka päivä.
Tää viikko ei alkanut mun kannalta oikeen suopeasti, su-ma yönä sain maata vessan lattialla kippurassa.. Olin tiesti saanu jostain jonku vatsatautipöpön. Nyt onneksi oon taas elävien kirjoissa ja huomenna pääsen taas töihin. Huomasitteko.. mää PÄÄSEN töihin!! Tuolla työpaikalla viriketoiminnassa mulla on niin hyvä olla, että sen takia on todella haikeaa lähteä takasin Suomeen. Mitä jos te kaikki rakkaat Suomesta muuttasitte tänne Saksaan? Mun mielestä olis aika hyvä idea. Ainut huono puoli on että täällä ei oo vieläkään lunta, ja sitä tuskin tuleekaan ennenku mää ehdin lähteä. Mutta toivottavasti Suomessa saan sitten nauttia lumesta (ja kirota aina kun pitää putsata auto).
Viime viikon perjantaina sain olla yksin töissä, kun mun ohjaajat Susan ja Jenny oli molemmat vapaalla. Oli mukavaa suunnitella itse koko työpäivä. Otin tehtäväkseni käydä vuodepotilaiden luona ja teemaksi valitsin eläimet. Otin mukaan pari eläinkalenteria, jossa on suuria kuvia kaikenkarvaisista otuksista, visailukysymyksiä eläimistä ja lisäksi otin mukaan vielä pari kuvaa mun rakkaasta entisestä kissasta, jonka kuvia äiti lähetti mulle postissa. Teema oli hyvä ja sain suurimman osan asukkaista innostumaan aiheesta. Monella vanhuksella on ollut joskus joku lemmikki ja vanhukset muistelevat mielellään mitä kaikkea pahaa ja hyvää lemmikit saivat aikaan.
Parin asukkaan kohdalla en huomannut oikein minkäänlaista reaktiota, joten jutustelin sitten vain niitä näitä ja pidin heitä kädestä kiinni. Hoitajilla ei ole aikaa istua asukkaan sängyn viereen ja pitää asukasta kädestä kiinni, eikä vuoteessa makaavalla asukkaalla ole mahdollisuutta mennä ulos huoneestaan näkemään ihmisiä. Olen ottanut oppia ohjaajieni esimerkistä ja tiedostan nyt vieläkin paremmin kuinka tärkeää toisen ihmisen kosketus on. Niinkin pienellä teolla, kuin toisen kädestä kiinnipitämisellä voi tuoda niin paljon iloa toisen ihmisen päivään.
Viime viikko oli perjantaita lukuunottamatta hyvin leipomis-painotteinen. Leivoimme monena päivänä vanhusten kanssa erilaisia leivonnaisia. Jopa miehet innostuivat leipomaan ja koristelemaan pipareita ja keksejä!
Tässä vähän kuvia:
Keksien koristelu on tarkkaa puuhaa!
Leipominen osottautu todella hauskaksi puuhaksi!
Vastapainoksi viime viikolla oli hauskaa myös tyttöjen kanssa joululaulujen soidessa taustalla:
Kaks vuotta sitten tein Sarahille päiväkotiin joulusukan.. Ja sukka on hengissä vieläkin! Piti vain vähän liimailla koristeita takasin.
Iltasella nautittiin tyttöjen kaa Glühweinista (lapset joi tietenkin Kinderpunschia) ja omatekosista kekseistä!
Ens viikolla ois luvassa hyvin jouluista ohjelmaa, kun jokasella osastolla pidetään osaston oma joulujuhla. Koko talon joulujuhla on sitten vasta 19.12. Tänä perjantaina kun Suomessa juhlitaan itsenäisyyspäivää, täällä Nikolaus tulee antamaan lahjoja niin lapsille, kuin vanhainkodillakin vanhuksille. En malta odottaa mitä kaikkea hauskaa on vielä luvassa!
Ainiin PS. Oon saanut pomolta tosi hyvää palautetta ja se sano perjantaina mulle, että täällä olis kyllä mulle töitä tarjolla tulevaisuudessa, jos Suomi alkaa tylsistyttämään.. 😀
Tschüss!!